Näyttelylle jatkoaika, tervetuloa!

Rööperin Taidesalongissa tällä hetkellä esillä oleva näyttely on saanut jatkoaikaa 8.2.2015 saakka. Katsojia on käynyt paljon, ja osa on odottanut tapaavansa paikan päällä myös taiteilijan tyttären kuulumisten vaihdon ja keskusteluiden hengessä. Siihen tarjoutuu tilaisuus lauantaina 7.2 klo 18-20, jolloin on aika summata yleisöltä tullutta palautetta ja ajatuksia esillepanon epävirallisten päättäjäisten merkeissä. Olen siis itsekin paikalla. Tervetuloa!

Vierailijoiden joukko on tähän mennessä ollut monipuolinen ja näyttelyn herättämät tunteet sen mukaisia. Yksittäisen katsojan kokemus on linkittynyt muun muassa siihen, minkälainen suhde ihmisellä on ollut itse taiteilijaan. Tiina Énon läheiset ystävät ovat ehkä tunteneet päässeensä lähelle menehtynyttä toveriaan jälleen kerran. Pinnalle nousee taas ymmärrettävä ikävä.

Mikä on ihan järkeenkäypää, sillä näyttelyn satunnaistenkin kävijöiden palaute on ollut sen suuntaista, että on syntynyt tunne teosten tekijän vahvasta läsnäolosta.

Uskon, että juuri Tiina Énon tapa maalata intuition ja alitajunnan voimalla saa monet taiteilijan ystävistä etsimään maalauksista myös viestejä.

Ne taiteen harrastajat ja keräilijät, jotka eivät Tiina Énoa henkilökohtaisen syvällisesti tunteneet, kokevat maalaukset ehkä toisella tavalla. Julkisten näyttelyiden pitäminen onkin kannustavaa ja mielenkiintoista myös siksi, että taiteilijan työhön syntyy yhtä monta näkökulmaa kuin on katsojaakin. Elämäntyön "hallinnoijana" saan pysähtyä pohtimaan niitä kaikkia.

Ystävyys, 60x80cm. 2011.
(Kuva: Marjo Nyrhinen.)

Erityisesti Tiina Énon viimeisen elinvuoden työt ovat herättäneet kysymyksiä. Onko lähestyvä kuolema niissä läsnä, vaikkei taiteilija itse siitä tiennytkään? Kuinka tärkeää tällainen ajattelu on koko taiteilijan elämäntyön näkökulmasta? Keskustelua on syntynyt teemasta, että onko tosiasioita torjuvaa vaiko taiteilijan työtä kunnioittavaa tarkastella viimeisten kuukausien teoksia itsenäisinä maalauksina tai niiden sarjoina, joissa saattaisi hiipuvan elämän läsnäolon sijasta olla kuitenkin kyse uudesta taiteellisen luomisen aallosta, ammatillisesta käännekohdasta.

Se on kysymys, johon tuskin taiteilijalla itselläänkään olisi vastausta.

Tyttärenä ja Tiina Énon työskentelyä läheltä seuranneena tulee oltua sinnikkäästi taipuvainen puolustamaan maalausten taiteellista itseisarvoa. Maalauksissa on jokin kaikkia ihmisiä koskeva yleismaailmallinen ulottuvuus - kuten yksi katsojista asian muotoili tämän Rööperin näyttelyn nähtyään. Tiina Éno hakeutui tietoisesti lähielinpiirinsä ulkopuolisiin kokemuksiin - esimerkiksi matkoille ja kulttuurin pariin - osittain varmasti saadakseen tuotantoonsa myös omasta henkilöhistoriastaan etäännyttäviä vaikutuksia.

Sekä sisällöllisesti että teknisesti teoksissa on havaittavissa eri kerroksia ja tasoja, joista jokainen katsoja lukee oman tulkintansa mukaisen tarinan. Siihen pysähdytään, mikä koskettaa.

Väistämättä taiteilijan teosten säilyttäjänä ja esilläpitäjänä sitä tulee suhtauduttua maalauksiin myös rationaalisesti. Konkreettinen fyysinen työ kuljetuksineen, varastoimisineen, kunnossapitämisineen, inventoimisineen ja luetteloimisineen on sitä taustatyötä, jonka varaan on erityisen mielekästä suunnitella ja rakentaa yleisölle antoisia esillepanoja, tasapainoisia ja puhuttelevia kokonaisuuksia.

On hyvällä tavalla haastavaa olla neutraali näyttelyn kokoaja ja samalla valmistautua yleisön reaktioihin. Suodattaa ja jalostaa niitä ideoiksi jatkoa ajatellen.

Taide on olemassa vain katsojiensa kautta, mitä olen vasta nyt pysähtynyt kunnolla miettimään.

Katsojia. (Kuva: Sanna Hakonen)

Vielä on luvassa yleisölle muutamia "uusia" töitä seuraavissa näyttelyissä. Olen järjestänyt arkistoihin maalauksia, joita Tiina Éno ei itse ehtinyt pitää esillä. Alla olevassa kuvassa yksi esimerkki niistä, jotka odottavat lähempää tarkastelua ja nimeään. "Löysin" sen ja samaa sarjaa olevia viimeisiä teoksia varastosta ja tulee olemaan mielenkiintoista saada nekin vielä julkisesti esille.

Akryyli- ja öljyväri kankaalle, 60x50cm. 2011.