Työhuoneella

Lokakuussa 2011 otin kuvia tietenkin ennen kuin koskin mihinkään.

Tiina Éno maalasi ainakin vuosikymmenen viimeiseksi jääneessä vuokratyöhuoneessaan Pääskylänrinteessä, Sörnäisissä. Näin minä muistelisin. Minä saan vielä edelliseltä vuokralaiselta ehkä sen täsmällisen vuosiluvun, jolloin ateljee vaihtoi taiteilijaa. Saattoi se olla vielä ihan markka-aikaakin. Sen minä nyt kumminkin muistan, että vuokra nousi aikamoista tahtia.

Työhuonekustannukset lienevät yksi taiteilijoiden kroonisimmista huolista.

Koska äiti asui 17,3 neliön yksiössä, työhuoneesta tuli paikka myös monelle arkistolle ja keräilykohteille. Taulutkin oli huonekorkeuden ja äidin ystävän rakentamien telineiden ansiosta varastoitu ateljeeseen. Potentiaalista materiaaliakin sinne oli keräilty. Voin avoimesti myöntää, että pikkuisen tunsin marttyyriutta kun totesin sen urakan, joka kaiken läpikäymiseen liittyi.

Sain kyllä paljon apua, mistä olen lopun elämääni kiitollinen.

Työhuoneen vuokrasta tuli minunkin krooninen huoleni puoleksitoista vuodeksi, kun en vaan pystynyt parempaan tehokkuuteen huoneiston tyhjentämisen kanssa. Viime vuoden maaliskuussa kärrättiin viimeinenkin kuorma pois ja tauluvarasto on nyt mökillä, palaan siihen vielä tietenkin. Siellä on vaikka mitä.

Olen joskus jopa käyttänyt ilmaisua, että työhuoneesta tuli äidille kodin jatke. Voi olla, että äiti olisi tästä eri mieltä. Korostaisi vain, miten tärkeää mielenterveydelle on, ettei töitä tehdä kotona. Varmaan tästä on erilaisia koulukuntia. Joka tapauksessa Pääskylänrinteessä oli levysoitin ja lepopaikka. Taidekirjoja ja runoja. Somia asetelemia siellä, missä eivät olleet työskentelyn tiellä.

Monilla ihmisillä on paljonkin muistoja työhuoneeseen liittyen. Voi olla, että niistäkin kirjoitellaan täällä vielä. Äiti nimittäin piti siitä, että ateljeessa vierailtiin ja vietettiin aikaakin, vaikkakin mieluiten sovitusti. Yllätyspistäytymiset hän koki joskus kiusallisiksi keskeytyksiksi. Äidin työskentely työhuoneella oli aktiivisimmillaan aika kurinalaista. 

Minulle oli tärkeää saada pitää muistojuhlat nimenomaan työhuoneella, ja pienen vieraiden porrastamisen ansiosta se mahdollistuikin.

Sain minäkin sitten osani siitä todellisuudesta, mistä äiti eläessään puhui. Kuinka joskus piti oikein pakottaa itsensä työhuoneelle. Äiti tarkoitti sillä usein sitä, että joko edessä oli pakollista teknistä työtä kankaiden pingottamisen kanssa tai siivousta. Tai sitten käsillä oli jokin vaikea taiteellinen vaihe tietyn työn tai murroskauden kanssa.

Joskus minua tietenkin tyttärenä ärsytti taiteilijaäidin tuskailu. Ajattelin, että menisi "oikeisiin töihin", niin tietäisi miltä itsensä pakottaminen tuntuu. Nyt uskallan todeta, että mahtavat ne paineet olla aika suuria ja turhauttaviakin, jos ammattina on kuvataide.

Kesällä 2012 minä suunnittelemassa
ensimmäistä pitämääni yksityisnäyttelyä
äidin töistä.